Ja seuraava levy uunista ulos:
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Searchers_(band)
The Searchers oli varmaankin Liverpoolin kakkosdivisioonan ykkösbändi (ykkösdivisioonassahan ei ollut kuin Beatles). Olivat taitava poppiryhmä mutta kaupallinen menestys kaatui muutamassa vuodessa kunnollisten omien piisien puutteeseen. Tämä kiekko on Marble Arch -halpasarjassa vuonna 1967 julkaistu versio heidän kakkosalbumistaan ja kuten monet muutkin tällä merkillä julkaistut kiekot, on lyhennetty laitos: alkuperäisen albumin kahdestatoista piisistä on mukana vain kymmenen. Kyseessä on stereoäänite ja hyvä sellainen. Toisin kuin vaikkapa varhaisten Beatles-albumien stereoversioissa on äänikuva luonteva eli ei mitään laulu toisessa kanavassa / soitto toisessa kanavassa -efektejä.
Marble Arch oli Pye Recordsin alamerkki ja Pyeen ja muihin saman talon merkkeihin liittyy sellainen vinyyliarkeologinen erikoisuus että riippumatta siitä oliko julkaisu mono vai stereo oli kaikkiin levykansiin painettu monoversion levynumero. Jos levy kuitenkin oli stereo, oli stereolevyn numero liimattu mononumeron päälle tarralla. Nyt kuitenkin nuo tarrat ovat vuosikymmenten kuluessa irtoilleet, kuten tässäkin tapauksessa on käynyt, mutta tarrasta on kuitenkin yleensä jäänyt jälki. Silti huolimattomat myyjät usein tarjoilevat varhaisia Pyen stereolevyjä monopainoksina vaikka todellinen asiantila selviäisi helposti levyn keskiöstä. Siellä, kuten nytkin, on levyn oikea numero ja useimmiten myös lukee selväkielisesti mono tai stereo.
Ja vielä tämän vänkyrän suoristamisesta. Lopputulos ei ollut aivan niin hyvä kuin edellisen eli Miles Davisin tapauksessa. Havaittavaa taipumista jäi jäljelle mutta levy soi kuitenkin läpi suht. asiallisesti. Mutkalla olleesta kohdasta kuuluu kuitenkin suhinaa ja napsahduksia, mahdollisesti muistona monista epäonnistuneista soittoyrityksista ajalta ennen kuin kiekko tuli minun haltuuni (minä kyllä uskoin parilla kokeilulla). Levy vietti prässissä neljä tuntia (2 tuntia kuumennusta ja 2 tuntia jäähdytystä). Todella ongelmallisiin kiekkoihin kannattaa ehkä kokeilla laitteen maksimiaikaa, viittä tuntia.
Nyt on paistumassa yksi niistä kiekoista, joiden vänkyräisyys on minua kaikkein eniten harmittanut, Beatlesin Rubber Soulin ns. loud cut -versio mutta siitä kerron lisää parin tunnin päästä kun on kypsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti