torstai 4. syyskuuta 2014

Halpaa vinyyliä levylautasella

Seuraava postaus on alunperin julkaistu Hifiharrastajat-forumilla 3. tammikuuta 2011:

Tänään teki mieli ostaa jotain musiikkia mutta kun rahaa on vähän piti löytää halpaa musiikkia. Niinpä poikkesin eräälle uskonnollisten tahojen ylläpitämälle kirpputorille josta tarttui mukaan alun toistakymmentä vinyylialbumia reilusti alle kahdenkympin yhteishintaan. Läjä käsittää enimmäkseen laatuisaa klassista (sehän enimmäkseen on halpaa) mutta myös muutaman rock-obskuriteetin, joista aivan ensiksi tarjosin Garrardille tämän:

Shusha - This Is the Day (1974, United Artists UAS 29684, UK)

Kuka Shusha? Etukäteen en tiennyt hänestä juuri mitään mutta muistin kyllä lyhyen maininnan Musa-lehdessä joskus levyn ilmestymisen aikoihin (tällaisten asioiden muistamiseksi, silloin kun niitä tarvitaan, vaaditaan ensyklopedista mielenlaatua, jollaisen uskoisin vuosikymmenten menestyksellisen monille aloille kohdistuneen keräilyuran myötä omaavani 8)). Wikipedia kertoo hänestä mm. seuraavaa: hän oli iranilainen vuonna 1935 syntynyt kirjailija, toimittaja ja laulaja, joka vietti suurimman osan elämästään Pariisissa ja Lontoossa. Hän julkaisi toistakymmentä albumia musiikkia, osa niistä iranilaista kansanmusiikkia ja osa, mm. tämä, länsimaista, tässä nimenomaisessa tapauksessa lähinnä folk-rockia. Hän kuoli 72:n ikäisenä vuonna 2008.

Itse sijoittaisin hänet laulajana jonnekin Sandy Dennyn ja Joan Baezin välimaastoon. Tämä albumi koostuu enimmäkseen hyvällä maulla valituista cover-versioista (mm. Van Morrison, Bob Dylan, Jacques Brel, Woody Guthrie) ja muutamasta omasta laulusta jotka eivät häpeä yhtään covereiden rinnalla. Myös soundit ovat erinomaiset eli kiekko on erinomaisen sopiva myös puhtaaseen hifistelykäyttöön ja muutaman näytteen tältä albumilta saattavat Quadeja kuuntelemaan tulevat täten hyvinkin joutua sietämään. Sanoisin että erinomainen puolentoista euron hankinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti