Seuraavassa tämän peiliversion perustamista edeltävät postaukset kronologisessa järjestyksessä eli vanhimmat ensin (lisätty 19.1.2010):
Vinyyliarkeologiaa (24.6.2008)
Joo, tervetuloa Hinkkasen vinyyliblogiin. Aluksi harrastushistoriani josta tosin vuosien varrella muissa ketjuissa täällä ja muualla olen osia jo kertonutkin.
Kaikki alkoi kauan sitten, noin vuonna 1959 Helsingissä, Ida Aalbergintie 2:ssa. Tuolloin nelihenkinen perheemme asui vuokrakaksiossa kerrostalossa, jossa pääasiassa asui sekalaisia merenkävijöitä. Olimme muuttaneet sinne Turengista isovanhempiemme yläkerrasta syksyllä 1959 siksi että isäni oli merimies, tarkemmin sanottuna konemestari ja näin olen puolet ajastaan jossain maailmalla tai matkalle sinne. Aluksi oli ainoa käytettävissä oleva äänentoistolaite iso Philipsin putkiradio, kerrassaan hieno peli, jonka käyttöohjeet minulla taitaa vielä olla jossain kätkössä tallessa. Sen seuraksi isäni sitten erään kerran reissusta palatessaan toi Telefunken-merkkisen automaattisen levynvaihtaja, joka muuten on vuosien kadoksissa olon jälkeen päätynyt haltuuni. Hän toi myös muutaman lp-levyn ja pian alkoi talouteemme kertyä sekalaisia sinkkuja ja ep-levyjä, joista niistäkin suurin osa on levykokoelmassani tänäkin päivänä.
Tuolloin eivät lapset tietenkään saaneet itse käyttää näin hienoja ja kalliita äänentoistolaitteita mutta kun kauniisti pyysi niin sai kuulla Mikkihiiren merihädässä tai Ruman ankanpoikasen. Useimmat kiekot oli valittu aikuisten makuun eivätkä juuri tuskin kouluikäisiä kakaroita juuri kiinnostaneet.
Mutta kiinnostus, jos ei aikuismusiikkiin niin ainakin nuorisomusiikkiin oli heräämässä. Mieleeni on ikuisesti jäänyt tv-esitys jossa Beatles esitti laulun All My Loving, samoin kuin Lasse Mårtenson laulamassa jostain Nousevan auringon talosta. Tuolloin asuimme Hämeenlinnassa, jonne olimme muuttaneet marras/joulukuun vaihteessa 1962 isäni saatua työpaikan Lääninsairaalan konepäällikkönä. Sitten tulikin tv-sarja The Monkees, joka kolahti ja kun veljeni kanssa tarpeeksi kauan kärtimme ostettiin meille sinkku A Little Bit Me, a Little Bit You / The Girl I Knew Somewhere. Sitten oltiinkin tiellä jolta ei ole paluuta. Lisää äänitteitä ei kuitenkaan juuri ostettu. Rahaa oli vähän vaikka markan suuruista viikkorahaa täydennettiinkin jakamalla ilmaisjakelulehteä Uusi Häme mutta se pari kymppiä viikossa, joka siitä kertyi kannettiin enimmäkseen Paperikauppa Elbeen tai Järviselle, joista ostettiin lentokoneiden ja laivojen pienoismalleja, maaleja, liimoja muita harrastustarvikkeita.
Joskus vuonna 1968 tai -69 löysin sitten vanhalla uskollisella Philipsillä Radio Luxemburgin ja vietin monet illat korva kaiuttimessa kuunnellen päivän hittejä läpi loputtomien häiriöäänien. Pian aloimme keskimmäisen veljeni (meitä on kolme, minä vanhin) kinuta kasettinauhuria joka sitten joulupukin kontista lopulta löytyikin. Se oli Philipsin perusmalli jolla sitten hartaasti nauhoiteltiin rokkia niistä harvoista radio-ohjelmista, joista sitä oli mahdollista kuulla. Mikrofoni nojasi kaiuttimeen ja ympärillä piti olla hiiren hiljaa, jotta häiriöäänet eivät olisi pilanneet korvaamattomia nauhoitteita. Musiikin hankkiminen oli tuolloin työlästä mutta sitä ehkä osasi arvostaa enemmän kuin nykyään kun mikä tahansa on löydettävissä netistä helposti ja ilmaiseksi.
Sitten syksyllä 1971 osui käsiini Musan numero neljä ja kolahti todella kovaa. Aikaisemmin olin lukenut Suosikkia ja Introa, jotka tietenkin kirjoittivat enimmäkseen listamusiikista joka mielestäni oli selvästi huonontunut vain muutamaa vuotta aiemmista Radio Luxemburg -päivistä. Minusta oli kasvamassa sietämätön musiikkisnobi ja Musan toimittajista tuli jumaliani ja heidän mielipiteistään pyhää sanaa. Levyjä en silti vieläkään ostanut mutta pari vuotta nuorempi veljeni alkoi käyttää vähäiset taskurahansa musiikkiin jo viidentoista vanhana ja keräsi Purplea, Zeppeliniä, Creamia, Sladea, Heeppiä ja muuta sen tapaista. Omat rahani menivät kirjoihin, sarjakuviin ja edelleenkin pienoismalleihin. Musiikkipuolella tyydyin vielä muutaman vuoden ajan nauhoituksiin ja pikkuveljen vinyyleihin joita tietenkiin pyöriteltiin vanhalla Telefunkenilla.
Ensimmäinen itse ostamani albumi oli Groundhogsin Solid joskus keväällä 1975 Järvisen alennusmyynnistä Hämeenlinnassa. Ostin sen siksi että oli halpa, muutaman markan, rahaa kun ei ollut oikeastaan ollenkaan. Seuraavana kesänä keksin paikallisen antikvariaatti Kirjakellarin runsaat lp-laarit ja aloin kantaa kotiin Whota, Kinksiä ja kaikenmoista mitä Musa suositteli. Tässä kohdassa tarvittiin tietenkin vähän parempi levysoitin, mieluimmin oikea stereo, ja sellaisen sain ostettua veljeni Next-yhtyeen rumpalilta. Sen merkin olen autuaasti unohtanut mutta siinä oli vähän singlelevyä isompi levylautanen ja yhdistetty stereovahvistin. Mukana tuli vielä kaksi pientä Philipsin kaiutinta. Täydensin laitteistoa ostamalla alennusmyynnistä Sony TC-129 kasettidekin muutamalla satasella. Siinä ei ollut Dolbya, joten sitä ei kukaan halunut. Näin pääsin nauhoittamaan kaverien levyjä ja suurentamaan musiikkikokoelmaani halvalla. Jostain tuli myös tosihalvat kuulokkeet, joiden merkin olen senkin onneksi unohtanut.
Näillä mentiin pari vuotta kunnes lähdin Helsinkiin opiskelemaan ja nostin ensimmäisen opintolainani. Johonkin hyödylliseen se tietenkin piti käyttää ja täten tulin hankkineeksi ensimmäisen varsinaisen hifilaitteistoni, josta olenkin jo toisaalla kertonut. Suurin osa tuosta laitteistossa on edelleen käsillä ja käytössä. Olin alusta pitäen musiikin harrastaja enkä niinkään hifiharrastaja vaikka 70-luvun lopulla Helsingissä aloin ostella englanninkielisiä hifilehtiä ja opetella ulkoa laitteiden speksejä. Mihinkään laitteistopäivityksiin ei kuitenkaan koskaan ollut rahaa koska kaikki meni levyihin ja kirjoihin, erityisesti scifi-kirjoihin joita aloin haalia kaksin käsin ja joista olen sittemmin onnistunut kokoamaan varsin kelvollisen kokoelman. Niinpä laitteisto pysyi lähes samana läpi 80-luvun mitä nyt kasettidekki ja kuulokkeet vaihtuivat muutaman kerran.
Vuonna 1990 ajauduin taloudellisesti aika vaikeaan tilanteeseen ja ensiavuksi piti jotain pistää myyntiin. Vaihtoehtoina olivat scifi-kokoelma ja vinyylikokoelma ja vinyylikokoelma sai mennä. Jäljelle jäi muutama sata kiekkoa mutta käytännössä harrastus kuihtui lähes vuosikymmeneksi kunnes 90-luvun lopulla aloin ostella ja lainailla kirjastosta cd-levyjä soiteltavaksi kannettavalla soittimella ja tietokoneen romppuasemalla. Kun levytila halpeni aloin joskus vuoden 2001 tietämissä ripata levyjä kovalevylle mp3-muotoon ja myöhemmin ogg-muotoon ja näillä mentiin kunnes kesällä 2004 kaivoin jäljellejääneet vinyylit ja levysoittimen varastosta tarkoituksena digitoida ne tietokonekäyttöön. Soittelin muutaman kiekon vanhalla laitteistolla ja vaikka vanhasta Pioneer-vahvistimesta oli toinen kanava pimeänä niin olin myyty mies. Olin unohtanut että vinyyli kuullosti näin hyvältä.
Se siitä digitoimisesta. Tarvitsin uuden vahvistimen ja aluksi hankin syyskuussa 2004 Cambridge Audio 640A:n ja siihen sisäisen RIAA-kortin. Laitteistoa täydensi pian käytetty kasettidekki ja seuraavana syksynä CA 640C cd-soitin. Välillä vaihtui vinyylisoittimeksi Linn Axis, jonka hankinnassa Kuopiosta Hifiharrastajien vinyyliaktiivi Tawe oli erinomaisena apuna. Uudemmista vaiheista olen Hifiharrastajien forumilla raportoinut eri ketjuissa joten en juuri nyt jaksa niitä uudelleen läpikäydä. Kotisivuiltani on löydettävissä laitteistoesittely ja kuvia joten käykääpä siellä katsomassa. Nyt tuli jo niin pitkä vuodatus että täytyy välillä mennä kuuntelemaan musiikkia.
Kuunteluhuoneet (25.6.2008, laitteistot ovat sittemmin muuttuneet mutta linkit johtavat kesän 2008 tilanteeseen)
Settien käyttöaste saattaa vaihdella jo ihan mielialojenkin mukaan mutta musiikillisiakin syitä löytyy.
Musiikkihuonesetti, jossa vinyyliä pyörittää Garrard 301, tuntuu toimivan parhaiten akustisella musiikilla. Siellä soi kaikkein useimmin jazz, kaikenmoiset akustisen kitaran pimputtajat ja joskus klassinen. Garrard on varustettu monorasialla joten kuunneltu vinyyli täällä on enimmäkseen vanhaa. Saatan kyllä pyöritellä stereolevyjäkin. On paljon stereoäänitteitä, jotka toimivat hyvin myös monona, erityisesti kaikenkarvaiset "electronically enhanced for stereo" -tuotokset. Tämä huone on vielä semmoinen pieni ja intiimi että siellä on viihtyisä oleskella. Täällä tulee usein istuttua lueskelemassa, joskus musiikin soidessa taustalla ja joskus hiljaisuudessa. Täällä ei ole (enää) mitään häiriötekijöita kun tietokonekin on siirretty pois makuuhuoneen ikkunapöydälle.
Olohuone on ennen muuta stereohuone. Täällä soundi on iso. Periaatteessa mikä tahansa soi täällä aika hyvin mutta useimmin pyörii rock tai klassinen. Olohuoneessa kuunteluun vaikuttaa yksi ulkomusikaalinen tekijä. Koira pitää sitä leikkipaikkanaan ja vaatii usein huomiota osakseen siltä joka kuuntelutuolissa istuu mikä ajoittain haittaa keskittymistä musiikkiin. Jostain syystä tätä harvoin tapahtuu musiikkihuoneessa. Siellä koira saattaa hypätä syliin ja pysyä siinä kauankin tai sitten tyytyä loikoilemaan lattialla kaiuttimien edessä mutta harvoin se siellä vaatii muuta huomiota kuin kevyttä ryhnytystä tai silittelyä.
Makuuhuoneen laitteisto on ennen muuta kuulokelaitteisto ja käytössä enimmäkseen illalla kun naapureita ei enää uskalla kiusata. Täällä pyörivät toistaiseksi ainoastaan hopeakiekot sillä sopivaa vinyylisoitinta en ole vielä saanut hankituksi. Kaiuttimien kautta kuuntelen täällä suhteellisen harvoin, lähinnä silloin jos haluan taustamusiikkia istuessani tietokoneen äärellä tai loikoillessani sängyllä lueskelemassa.
Kaikki laitteistoni ovat siis kohtuullisen säännöllisessä käytössä joskin äänenlaatuun vaikuttavat muutokset kuten viime viikonloppuinen olohuoneen uudelleen järjestely aiheuttavat sen että kuuntelen päiväkausia yhtä ja samaa laitteistoa ihan jo tottuakseni muuttuneeseen (yleensä toivottavasti parantuneeseen) soundiin eli toisin sanoen uutuudenviehätyksen takia.
Johnny Burnette (27.6.2008)
Aluksi hieman taustaa: ison osan tätä iltapäivää olen taistellut takkuilevan käyttöliittymän kanssa. Piti nimittäin laatia hakemusta uusiin työtehtäviin entisellä työnantajalla mutta talon rekrytöintisivuston huono toiminta sai hermot pahasti pinnalle. Rupesi lopulta pelittämään mutta vastamyrkyksi tarvittiin olutta ja vakava rock'n'roll-annos. Edellisestä vastasi Sinebrychoff Karhun välityksellä ja jälkimmäisestä Johnny Burnette & Rock 'n' Roll Trio albumilla Tear It Up (Coral CP 10). Nämä pojat tulevat omalla toimialallaan minun listallani kakkosiksi heti Elviksen Sun-levytysten jälkeen. Kuullostavat maanisilta ja vaarallisilta ja olivat varmaan tehokuuntelussa 70-luvulla Teddy & The Tigersin treenikämpällä.
Tämä äänite on brittijulkaisu vuodelta 1969 ja ilmeisesti originaaliprässäys. Kiekolle on koottu kaikki ne Rock 'n' Roll Trio-äänitteet, joita ei aikanaan julkaistu ryhmän 1956 ilmestyneellä debyyttialbumilla. Muutama täytepiisi täällä on mutta suurin osa on täyttä tavaraa: Tear It Up, Oh Baby Babe, Touch Me, Midnight Train ja niin pois päin. Rock 'n' Trio oli aika lyhytikäinen kokoonpano. Johnny Burnette siirtyi viihteellisemmille linjoilla, veli Dorsey alkoi luoda uraa countrykuvioissa ja Paul Burleson siirtyi siviiliin johonkin jästiammattiin mutta ne muutama kymmenen äänitettä, jotka tämä ryhmä sai aikaiseksi joskus 1956-57 on kyllä taannut heille paikan historiassa. Suosittelen!!!
Monomaanista pohdiskelua (28.6.2008)
Olen mietiskellyt monofonista äänentoistoa viime päivinä. Lähtötilanne on siis ollut se että Garrardissa on monorasia (Denon DL-102), jonka ulosantia olen toistanut vanhalla NAD-integroidulla kahteen kaiuttimeen. Nyt olen kokeillut toistoa oikeaoppisesti vain yhden kaiuttimen kautta eli käytännössä ohjannut balanssisäätimellä signaalin vain toiseen kaiuttimeen ja kuunnellut sen kautta. Yllättäen lopputulos kuullosti paremmalta ja jotenkin puhtaammalta kuin monotoisto kahden kaiuttimen kautta. En osaa käyttää hifiterminologiaa joten en sen kummemmin osaa kuvailla lopputulosta mutta harjoitin hieman kuukkelointia ja huomasin että en ole ainoa, joka on päätynyt samaan johtopäätökseen. Seuraava sitaatti on peräisin JE Labsin webbisivuilta, tarkemmin sanoen täältä:
The use of a single speaker was a revelation! Monaural playback is not as simple as flicking the mode switch to mono and hoping for a precise phantom center image. Listening through a pair of stereo spaced speakers introduces phase incoherence that leads to loss of detail and compression of dynamics. There is a wealth of musical information imbedded in the microgrooves of a mono LP. Even the limited bandwidth electrically recorded 78 coarse groove format has information that we have not heard for several years due to improper playback. Pure unadulterated sound - the aural equivalent of B&W images captured by Henri Cartier-Bresson and other fine photographers of that era - with detail, warmth and dynamics to satisfy modern day audiophile requirements. No need to psyche oneself to the illusion of being transported to Carnegie Hall because there is no soundstage to worry about. I now understand why some die-hard mono enthusiasts from the 50s initially claimed stereo was a conspiracy to sell more amps and speakers. The standard achieved at the height of monaural high-fidelity era was great!
Täytyy jatkaa kokeiluja ja etsiä parasta sijoituspaikkaa kajarille. Ehkä pitäisi myös alkaa haeskella yksittäistä Tolppakakkosta, sopiva etunen jo löytyykin. Parittomat yksilöt ovat usein varsin kohtuuhintaisia koska enimmäkseen haetaan pareja ja vielä sellaisia joiden valmistusnumerot ovat lähellä toisiaan. Toisaalta huoneessa harjoitetaan myös stereokuuntelua hopeakiekoilta mutta se ei oikeastaan ole välttämätöntä. Johan täällä stereot ja cd-soittimet löytyy kahdesta muusta huoneesta.
Ruma kuuntelutuoli (30.6.2008)
Tuolijutut Hifiharrastajien forumin laitteistokuvaketjussa (huom. 19.1.2010: ketjun tuolikuvat sittemmin kadonneet) saivat minut miettimään omia kuuntelutuolejani. Musiikkihuoneessa ja olohuoneessa on ollut samanlaiset korkeaselkänojaiset 50-luvun lopun nojatuolit, varsin mukavat mutta molemmissa sellainen ominaisuus että ääni muuttuu riippuen istuma-asennosta. Kun istuma-asento on mukavimmillaan (eli rennossa takanoja-asennossa) niin soundit ovat olleet jonkin verran tukkoiset. Musiikki on kuulostanut parhaalta kun on nojautunut hiukan eteenpäin. Kokeiluluontoisesti siirsin olohuoneeseen vanhan rottinkisen korituolin jossa on matala selkänoja ja joka koostuu enimmäkseen pelkistä rei'istä ja ihmeiden ihme, kuin olisin tehnyt jonkin merkittävän laitteistopäivityksen. Tapahtui yleinen selkiytyminen ja musiikki kuulostaa samalta miten sitten tuolissa löhöääkin. Rumilus jää siis olohuoneeseen. Anteeksi että täällä on tämän näköistä mutta täällä kuunnellaan musiikkia.
Ja vielä tuolin testaamisessa käytetty musiikki:
Weavers - Classics
Gorky's Zygotic Mynci - Spanish Dance Troupe
Leonard Cohen - Various Positions
Nämä olivat hopeakiekkoja, huomenna on ohjelmassa vinyyliä, ainakin Spencer Davis Group - Sittin' and Thinkin'...
Kaiuttimista (2.7.2008)
Tuossa blogin aloitusviestissä en tullut kertoneeksi paljoakaan laitteistossani käytetyistä kaiuttimista mutta noihin mainittuihin Philipseihin tai ainakin samannäköisiin törmäsin juuri muutama tunti sitten tämänpäiväisessä Aamulehdessä. Sivulla B17 on Tarmo Koiviston (Mämmilä) 60-vuotispäivähaastattelu ja sen yhteydessä olevassa kuvassa näkyy Koiviston takana juuri samanlaiselta näyttävä Philipsin pikkukaiutin. Samassa kuvassa näkyy myös kirjahyllyn päälle varastoitu vinyylisoitin jonka päällä näyttäisi olevan jokin paksu kirja joten laite ei ilmeisesti ole ainakaan kovin aktiivisessa käytössä.
Mutta takaisin kaiutinhistoriaan. Kun muutin vuonna 1977 Helsinkiin opiskelemaan ja hankin siellä uuden laitteiston olin jättänyt nuo pikkukajarit ja levysoitin/vahvistinyhdistelmän kotiin veljelleni. Uuteen laitteistoon en ostanut lainkaan kaiuttimia vaan ainoastaan Beyer DT-220 kuulokkeet. Näin tapahtui siksi että, kuten tuolloin oli tapana, asuivat useimmat alkavat opiskelijat kahden hengen soluhuoneissa joten kuulokekuuntelu takasi jonkinlaisen kotirauhan musiikista kiinnostumattomalle kämppäkaverille. Pari vuotta myöhemmin sain sitten oman asuinhuoneen samaisesta opiskelijakolhoosista ja vähän myöhemmin joskus 80-luvun alussa sain ilmaiseksi tuttavalta JVC:n kaiuttimet jotka olivat jääneet yli vanhasta yhdistelmälaitteistosta. Ja siinä kaikki!
Muita kaiuttimia en ole omistanut ennen kuin pari vuotta sitten ostin kaksi paria vanhoja kunnostettuja AR:n vintagekaiuttimia. JVC:t palvelivat 90-luvulle ja menivät sitten varastoon. Lahjoitin ne joku vuosi sitten erään naapurin toisella kymmenellä olevalle pojalle. Toivottavasti hänellä on ollut niistä iloa, olivat vielä kohtuullisen kuntoiset joskaan äänenlaatu niillä ei kyllä mitään high end -tasoa ollut. Olen siis ollut suurimman osan aikaa kuulokekuuntelija, myös JVC-aikoina, ja vasta viime vuosina olen laajemmassa mitassa alkanut siirtyä kaiutinkuunteluun.
Muutama uusi vinyyliäänite (3.7.2008)
Kurkistin pikaisesti kirpputorille, sellaiselle jossa ainakaan vinyylit eivät yleensä paljon vaihdu. Samat vanhat K-Telin kokoelmat, Jason Donovanit sun muut aina myyntipöydissä. Nyt oli kuitenkin yhdelle myyntipöydälle ilmaantunut kourallinen klassista, joista poimin mukaan seuraavat:
Vaughan Williams - A London Symphony (EMI ASD 2740, Sir Adrian Boult, London Philharmonic Orchestra).
Brittiläistä klassista on hallussani kovin vähän joten kaikki täydennykset ovat tervetulleita.
Hector Berlioz - Symphonie Fantastique, Op.14 (Musical Masterpiece Society MMS-2122, Pierre-Michel Le Conte, Orchestre des Théâtre National de l'Opéra, Paris).
Musical Masterpiece Society oli levykerho, jonka julkaisuista monet olivat uusintajulkaisuja joskaan alkuperäisten julkaisujen tietoja ei levykansista koskaan löydy. Tästä teoksesta omistan entuudestaan Vanguardin julkaiseman Wienin valtionoopperan orkesterin äänityksen mutta kun hienokuntoinen vinyyli irtosi yhdellä eurolla niin korjasin tämänkin pois.
Noista levykerhoista luin vuosi takaperin kirjasta Timothy Day - A Century of Recorded Music: Listening to Musical History, joka käsitteli nimenomaan klassisen musiikin levytyshistoriaa mutta en kirjastossa käymättä enää muista yksityiskohtia. Oli mielenkiintoinen kirja joka täytyisi hankkia omaankin hyllyyn.
MMS-julkaisujen tekninen laatu tuntuu olevan vaihteleva enkä ole niitä kauheasti ostanut paitsi jos hinta on hyvin sopiva. Alta kahden euron kun maksaa niin ei ainakaan harmita paljoa jos ei teknisesti aivan parasta laatua olisikaan. Esitykset ovat minun klassisen musiikin kannalta harjaantumattomaan korvaani olleet aika hyviä.
Simon Barere - The Complete HMV Recordings 1934-36 (Archive Piano Recordings APR 7001).
Tästä äänityksestä lisätietoa täältä:
http://classicalcdreview.com/barere.htm
Rock-osasto täydentyi Big Audio Dynamiten albumilla Tighten Up Vol.88. Big Audio Dynamite oli vuonna 1983 Clashista pois potkitun Mick Jonesin uusi kokoonpano jota en ole ennen tainnut kuulla. Tämä on ryhmän kolmas albumi vuodelta 1988.
Nyt ei sitten muuta kuin kiekot pesukoneeseen ja sieltä levylautaselle.
Yllätysisku Tammelan kirpputoreille (4.7.2008)
Tänään iltapäivällä klo 12.00 - 14.30 tein täsmäiskun neljälle kirpputorille Tampereella Tammelan kaupunginosassa. Kohteet ja saalis olivat seuraavanlaiset:
Lähetyskirpputori Fida (Tammelan puistokatu 37)
Täällä oli enimmäkseen vaatteita, muutama hyllymetri kirjoja ja vain kymmenkunta vinyyliä, joista valitsin kotiinvietäväksi seuraavat:
Blues Band - Ready (Blues Band BB-002)
60-luvun brittiläisten r&b-veteraanien toinen albumi vuodelta 1980. Reipasta meininkiä ja halvalla, 50 senttiä!
Buddy Holly Story - The Original Soundtrack (Epic, Hollanti-painos)
Buddy Hollyn piisejä esittää tässä häntä elokuvassa esittänyt Gary Busey eikä hän ihan musikaalisesti lahjaton ollut. Hänellä oli musiikkitausta Epicille albumin levyttäneessä bändissä Carp 1960-luvun lopulla. Olisi siltikin saattanut jäädä ostamatta jos ei hinta olisi ollut 30 senttiä!!
James Taylor - That's Why I'm Here (CBS, Hollanti-painos)
Tämäkin olisi saattanut jäädä ostamatta mutta kun taas pyydettiin 30 senttiä niin oli pakko...
Kirpputoripöydät Tammelantorilla
Täällä ei onneksi ollut vinyyliä, onneksi siksi että oli hellepäivä eikä useimmilla pöydillä minkäänlaista suojaa auringolta. Olisivat vääntyneet piloille todella nopeasti. Hopeakiekkoja kyllä oli, ihan hyvääkin (Purple, Hendrix, Beatles jne.) mutta jätin väliin kun oli vinyylinkiilto silmissä.
Pelastusarmeijan kirpputori (Itsenäisyydenkatu 25-27)
Täältä löytyy melkein aina jotain ja enimmäkseen kilpailukykyisillä hinnoilla, kallein ostamistani 3 euroa:
Beethoven - Symphony No.7, A Major, Opus 92 (Musical Masterpiece Society MMS-33)
10-tuumainen, Zürich Tonhalle-Orchester, Leitung: Otto Ackermann
Percy Sledge - Percy Sledge Vol.2 (Midi MID 20 065)
Hyvä kokoelma saksalaista Star-Collection-sarjaa. Tämä ja entuudestaan omistamani osa 1 kattavat Sledgen kaikki olennaiset Atlantic-äänitykset.
Design - Tomorrow Is So Far Away (Epic 64653, UK, vuodelta 1971)
Ei aavistustakaan siitä mitä tämä on mutta ehkä jotain mielenkiintoista kun Rare Record Price Guide 2006 ehdottaa mintin hinnaksi 30 puntaa. Tämä yksilö tosin on kaukana mintistä...
Michelle Shocked - Short Sharp Shocked (Amigo AMLP 2016, Ruotsi)
Kuulemma ihan kelvollinen levy, ainakin Shockedin ensialbumista tykkäsin joskus 80-luvulla niin että jos vaikka tämäkin menisi.
Täältä ostin myös muutaman kirjan ja paikalla oli Garrard-merkkinen levysoitinkin mutta ei mikään sellainen mikä olisi pitänyt pelastaa talteen, oli semmoinen tosihalvan näköinen sinkkupyöritin.
Bonus Kirppis (Itsenäisyydenkatu 13)
Bonus Kirppiksellä on aina jotain vinyyliä, niin siis nytkin:
Big Audio Dynamite - This Is Big Audio Dynamite (CBS, Hollanti-painos)
Tältä ryhmältä ostin juuri eilen toiselta kirpparilta yhden albumin ja nyt heti löytyi toinenkin. Siis Mick Jonesin Clashin jälkeinen ryhmä. Täytynee ottaa selvää onko näistä mihinkään.
Cat Stevens - New Masters (Deram DES 16010, USA)
Stevensin kakkosalbumi vuodelta 1967 ja päivän kallein ostos, kympin. Tämän albumin jälkeen Stevens vaikeni kolmeksi vuodeksi kunnes teki comebackin vuonna 1970 albumilla Mona Bone Jakon.
Earth Quake - Rocking the World (Beserkley JBZ-0045, USA 1975)
Reipasta live-menoa jo 70-luvun alussa pari albumia A&M:lle tehneeltä San Francisco-ryhmältä. Nuo kaksi ensimmäistä (Earth Quake & Why Don't You Try Me?) ostaisin mielelläni jos jollakulla olisi myydä.
Willie Alexander & The Boom Boom Band - Meanwhile... Back in the States (MCA-3052, USA)
Willie "Loco" Alexander oli paikallinen rock-legenda Bostonissa 60-70-luvun vaihteessa ja nousi rock-trivia-tähdeksi kun hän liittyi Velvet Undergroundiin Lou Reedin paikalle 1970. Hän levytti kaksi albumia 70-luvun lopulla joista tämä on jälkimmäinen ja jotka molemmat olen joskus ennenkin omistanut. Tämä ja yllämainittu Earth Quake ovat osa "kerää uudelleen kauan sitten myymäsi vinyylikokoelma" -projektia joka minulla on ollut työn alla vuodesta 2004.
Billy Vera - The Billy Vera Album (Universe USP 8714)
Tästä en tiedä juuri mitään mutta ostinpahan pois kuleksimasta.
Sibelius - Symphony No.2 (RCA Victrola VICS 1318, UK)
Vähän Sibbeäkin, Stockholm Philharmonic Orchestra, Antal Dorati, äänite vuodelta 1968.
Tällainen siis oli tämänpäiväinen saalistusretkeni ja koska lomaa riittää vielä pari viikkoa teen niitä lisääkin ja raportoin tuloksista tällä palstalla.
Kaiuttimien kanniskelua (6.7.2008)
Tänään testasin LS3/5a-klooneja olohuoneen laitteistossa, vahvistimena siis Nytechin spekseiltään tuntematon integroitu 70-luvun lopulta. Tämä Nytech CA-220 on ajanut isoja AR-12:ia yllättävän hyvin ja tuottanut tukevaa soundia jossa alapääkin on ollut kohtuullisessa kuosissa. Ensimmäinen havainto noiden pienten jalustakaiuttimien kanssa oli se että voluumia sai antaa hyvinkin neljänneksen tai kolmanneksen lisää ennen kuin päästiin samantapaisiin äänenvoimakkuuksiin kuin isoilla pöntöillä. Purplen Machine Head kuullosti kohtuullisen mukavalta mutta ei kerta kaikkiaan suostunut jyräämään yhtä hyvin kuin AR:illa. Miles Davisin Milestones sen sijaan kuullosti upealta.
Nämä kajarit ovat siis olleet musiikkihuoneeni monolaitteistossa ja olen havainnut niiden olevan parhaimmillaan akustisella musiikilla, varsinkin jatsilla ja kevyemmällä klassisella. Nuo kiekot olivat vinyyliä mutta pistin lopuksi vielä pyörimään hopeakiekolta Weavers-kokoelman Classics. Tältä äänitteeltä löytyvä upea stemmalaulanta toimi sekin hienosti. Toisaalta kaikki testatut levyt ovat toimineet hyvin myös AR:n isoilla kaiuttimilla joten kokeilu jäänee vain kokeiluksi. Siltikin, pidän tilanteen tällaisena muutaman päivän ja soittelen lisää mahdollisimman monenlaista musiikkia. Pitäisihän vaihtelun virkistää.
PS: Jos joku odotti tarkkaa analyysiä hifitermein niin turha on odotus, nyt ja myöhemmin. En minä semmoista kieltä osaa, tykkään vain tai sitten en...
Monomaniaa käytännössä (8.7.2008)
Tuo puolentoista viikon takainen Monomaaninen pohdiskelu muuttui pohdiskelusta käytännöksi nopeammin kuin olisin osannut odottaa. Monokeskustelun yllyttämänä ilmaantui Hifiharrastajien forumille myyntiin Quad II (oli ollut tarjolla aiemminkin mutta jäi sillä erää huomaamatta) johon tarrasin kuin sika limppuun. Tänään se sitten saapui ja on tosiaankin hyvin soivassa kunnossa. Kyseessä on sikälikin haluttava yksilö että liitännät on modernisoitu joten sitä on helppo käyttää suoraan myös muiden kuin Quadin oman etusen kanssa (jollaisen omistankin mutta se on alkuperäiskunnossa ja sen liitännät ovat noita brittien hupsutuksia ja vaativat vähintäänkin sopivia väliliittimiä ennen kuin sen voi liittää tämän pariksi).
Niinpä kytkin sen NAD Model 200 -integroidun pre-out liitännän oikeaan kanavaan, ohjasin signaalin balanssisäätimellä oikealle, pistin vanhaa vinyyliä Garrardiin ja kuuntelin. Kaiuttimena kokeilin sekä LS3/5a-kloonia että AR-12:ta. Molemmat toimivat hyvin mutta lopullinen valintä päätyi ainakin toistaiseksi jälkimmäiseen, ensinnäkin siksi että AR-parini toinen kajari ei ole viime aikoina toiminut ihan parhaalla tavalla ollen selvästi vaimeampi kuin toinen, ja toiseksi siksi että AR:n isompi soundi tuntui kuuntelutilassa jotenkin täyteläisemmältä.
Oikean paikan löytäminen yksinäiselle kaiuttimelle oli vaikeampaa kuin luulin. Ensin yritin lähelle huoneen nurkkaa mutta kuullosti heti liian kumealta. Muutaman kokeilun jälkeen löysin varsin tyydyttävän paikan muutaman kymmenen senttiä vasemmalle kuuntelutuolia vastapäätä olevan seinän puolivälistä. Kuuntelutuoli puolestaan on kulmittain kaiuttimen kanssa lähellä laitetelinettä siten että kaiutin on suunnattu hieman ohi tuolista. En tiedä kuinka selväksi tämä tuli mutta viittaan huoneen pohjakaavaan kotisivujeni laitesittelyssä (jonka tietenkin lähipäivinä päivitän).
Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Olen toistaiseksi soittanut sekalaista vanhaa jatsia, rockabillyä, Bob Dylanin varhaisia akustisia albumeja ja Shadowsin rautakitaralankaa. Tulossa on vielä Hendrixin ja Dr. Feelgoodin ensialbumit ja illan lopuksi jotain klassista. Laitteisto tuottaa varsinkin akustisella musiikilla todella vahvan läsnäolon tunnun, huippuesimerkkinä Dylanin kakkosalbumi The Freewheelin' Bob Dylan, joka tosiasiassa on stereolevy mutta kuullostaa muutenkin paljon paremmalta monorasialla toistettuna. En tiedä kuinka paljon on uutuudenviehätystä mukana mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että tässä laitteistossa en jää toista kaiutinta kaipaamaan.
Pahoittelen että kuvia ei ole enempää mutta en ole ehtinyt kuvamaan saati sitten käsittelemään kuvia kun kaikki aika on mennyt kuunnellessa ja kaiuttimia kanniskellessa.
Monomaniaa käytännössä, osa 2 (10.7.2008)
Täällä on kuunneltu niin sinnikkäästi Quadia että aikaa ei edelleenkään Forumille tai Blogiin ole liiennyt. Nyt kuitenkin hieman väliaikatietoja. Kaivoin esille hallussani olevan Quad 22 etusen ihan vain ottaakseni laitteista yhteisen kuvan:
Isompi kuva
Nyt tietenkin tekisi mieli kokeilla käytännössäkin mutta se edellyttänee joitakin lisähankintoja. Kuten seuraavasta kuvasta näkyy ei etunen aivan alkuperäisessä kunnossa ole. Sitä on ilmeisesti hieman modifioitu Suomen olosuhteisiin ja sen takapuolelta tulee tämän näköiset johtovyyhdet:
Isompi kuva
Quad 22 käsittääkseni otti tarvitsemansa virran tolppakakkosesta noiden kuusipiikkisten pistokkeiden (ns. Jones-pistoke) kautta, joissa ilmeisesti kulki myös signaali etuselta päätteelle (vai olenko väärässä?). Noita virtapistokkeita katsellessa voisi luulla asian olevan juuri toisin päin kun 22:n suunnalta tulevat kaapelit jakautuvat kesken kaiken kahtia toisen haaran päättyessä aivan tavalliseen suomalaiseen naarassähköpistokkeeseen ja toisen alkuperäisiin liittimiin. Nyt ilmeisesti tarvittaisiin ainakin naaras-Jones --> uros-RCA välipistoke, jotta signaali saataisiin etuselta päätteelle (toisaalta riittäisi ehkä Jonesin korvaaminen naaras-RCA:lla). Päätteeseen siis on vaihdettu naaras-Jonesin tilalle naaras-RCA. Tässä on kuitenkin liian monta selvitettävää asiaa jotta ryntäisin päätä pahkaa yrittämään 22:n kytkemistä käyttöön. Niinpä, jos joku osaa selvittää tämän liitännän sähköisiä yksityiskohtia, olisin kaikista tiedoista hyvin iloinen. Pikainen kuukkelointikin on jo tuottanut jotain ja huomenna jatkan tutkimuksia.
Monomaniaa käytännössä, osa 3 (12.7.2008)
Edellisen blogimerkinnän Quad 22 etunen pysyy toistaiseksi rekvisiittana mutta muita muutoksia on tapahtunut. Käytössä olleessa NAD:in vahvistimessa tai oikeastaan sen etusessa oli sellainen ongelma että voluumin sai vääntää hyvinkin kello kahteentoista asti ennen kuin päästiin kelvollisille kuunteluvoimakkuuksille. Tässä muutama tunti sitten kannoin makuuhuoneen laitteiston Pioneer SA-700 integroidun musiikkihuoneeseen ja vaihdoin NAD:in paikalle ja nyt soi hyvin jo kello yhdeksässä. Näin ollen tällä mennään toistaiseksi. Haaveissa on kuitenkin jokin sellainen vintage-etunen (tai integroitu jossa pre-out), jossa on mahdollista huomioida RIAA-korjauksen vakiintumista edeltävät taajuuskorjaukset. Mieluusti sen tulisi tietysti olla putkilaite mutta Quadin varhaiset trankkuetusetkin (joiden arvostus näyttää maailmalla vaihtelevan laidasta laitaan) ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. Näitä Quadeja ainakin on saatavissa varsin kohtuullisiin hintoihin.
Tänä iltana täytyisi ilmeisesti vielä raahata (26 kiloa) NAD makuuhuoneeseen Pioneerin paikalle ja oikeastaan myös raportoida viimeisimmästä vinyylitäsmäiskusta mutta ehkä palaan siihen huomenna. Niin ja kotisivujen laitteistoesittelytkin pitäisi päivittää mutta niitä varten pitäisi ottaa uusia valokuvia, noita velvollisuuksia riittää...
Halvan vinyylin jäljillä (13.7.2008)
Kirpputorikierrokset jatkuvat. Pari päivää sitten ratsasin muutaman paikan joissa vinyyli on aina halpaa (silloin kun sitä on).
Kierrätyskeskus Ratina (Hatanpään valtatie 3)
Tällä kävin viimeksi puolitoista vuotta sitten ja silloin kaikki vinyyli oli yhdessä pahvilaatikossa ja koostui enimmäkseen Neukkulan vanhoista Melodija-klassisista. Silloin mainostin niitä täällä ja kehoitin hakemaan loput pois koska olivat enimmäkseen hyvää musiikkia ja priimakunnossa. Ehkä joku oli hakenutkin koska siellä oli edelleen sama laatikko mutta enää muutamia kymmeniä kiekkoja, kaikki euron kappale. Tällä kertaa otin talteen seuraavat (tiedot puutteelliset, kyrillisten kirjainten translitterointi on hidasta):
Mozart - Pianokonsertto No.24
Mozart - Pianokonsertto No.22 & Concerto Rondo (K382)
Tchaikovski - Sinfonia No.1 (Gennadi Rozhdestvensky), saattoi olla vikaostos sikäli että sama esitys taitaa kokoelmasta jo löytyäkin, vain erilaisella Kannella.
Elena Obraztsova, mezzo-sopraano tulkitsee Tchaikovskia ja Rimski-Korsakovia
James Dalton, urkuri, barokkimusiikkia Riian tuomiokirkosta
Ja vielä toinen kiekko musiikkia samasta kirkosta, sekä uruilla että kurkulla (ooppera-aarioita)
Tampereen osto, myynti ja antiikki (Papinkatu 20)
Tämä puoti tienaa käsittääkseni elantonsa kuolinpesien tyhjentämisellä. Tarjolla on enimmäkseen huonekaluja, antiikkia ja kirjoja. Vinyyliä on melko vähän, ilmeisesti heillä on joku vakituinen ottaja paremmalle tavaralle mutta kyllä täälläkin aina jotain on. Hinta kaikille vinyyleille on 1.50 euroa. Aukioloajat ovat hieman epätavalliset: arkisin 14-18, lauantaisin 11-15:
Lloyd Cole & The Commotions - Rattlesnakes (Polydor, Saksa)
Jean Michel Jarre - In Concert Lyon/Houston (Polydor, Saksa)
Psychedelic Furs - Midnight to Midnight (Columbia, USA)
Larry Coryell - Eleventh House (Vanguard VSD 79342, Kanada)
Lisäksi tuli muutama klassinen, Eraton julkaisema valikoima Händelia ja Bachia ja kotimaisena Klemetti-Opiston Kamarikuoron Piae Cantiones (Finlandia FA 907)
Siis jälleen hyvää tai ainakin kiinnostavaa musiikkia aika halvalla. Ja ihan meinasi unohtua: tuosta jälkimmäisestä paikasta lähti musiikkikirjahyllyyni Otavan vuonna 1959 julkaisema Suuri musiikkikirja, 1110 sivua informaatiota enimmäkseen klassisesta musiikista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti