Johnny Cash

Seuraava postaus on alunperin julkaistu Hifiharrastajat-forumilla 23. tammikuuta 2011:

Tämän päivän teemana on ollut vain ja ainoastaan Johnny Cash vinyyliltä. Alkajaisiksi kuuntelin muutaman albumin 60-70-luvuilta:

Johnny Cash at San Quentin (1969, CBS S 63629, UK)

http://en.wikipedia.org/wiki/At_San_Quentin
http://www.allmusic.com/album/johnny...r488514/review (arvio cd-versiosta)

Johnny Cash Sings Precious Memories (1975, CBS 80355, Hollanti)

http://en.wikipedia.org/wiki/Sings_Precious_Memories
http://www.allmusic.com/album/sings-...emories-r91912

One Piece at a Time (CBS 81416, 1976, Hollanti)

http://en.wikipedia.org/wiki/One_Pie...a_Time_(album)
http://www.allmusic.com/album/one-pi...r105837/review

Ensimmäinen on tietenkin maineikas vankilakonsertti, joka on hallussani myös huomattavasti täydennettynä cd-versiona. Vinyylin A-puolella on hiukan liikaa puhetta suhteessa musiikkiin, joka sinänsä on OK. B-puoli onkin sitten loistelias, niin soundeiltaan kuin esityksen laadultakin. Cash on selvästi päässyt hikeen ja tarjoilee aluksi varta vasten kirjoittamansa laulun San Quentin kahteen kertaan erinomaisen arvostavalle yleisölle. Toisena kohokohtana seuraa hyvällä tunteella vedetty A Boy Named Sue, sitten Peace in the Valley ja päätöksenä Folsom Prison Blues.

Precious Memories on Gospel-albumi ja koostuu enimmäkseen hienosti ja aidolla tunteella esitetyistä standardeista. One Piece at a Time puolestaan on Cashin peruskauraa, rehtiä perus-countrya ilman mitään orkestereita, vain Cash ja Tennessee Three eli Bob Wootton (kitara), Marshall Grant (basso) ja W.S. Holland. Taustalla tietenkin laulaa Carter Family.

Näiden lisäksi pyörähti pari Britanniassa Hallmark-merkillä julkaistua kokoelmaa Cashin 60-luvun tuotannosta, joiden jälkeen peräännyin 1950-luvun Sun-levytyksiin. Aloitin Hallmark-kokoelmalla I Walk the Line (Hallmark SHM 849), jota seurasi ruotsalainen kooste Folsom Prison Blues (Grand Prix GP-10002) ja lopuksi 60-luvun lopulla Sun-äänitysten oikeudet ostaneen tuottaja Shelby Singletonin kokoama gospel-albumi Sunday Down South (1970, Sun 119, USA), jonka A-puolella on Cash ja B-puolella Jerry Lee Lewis.

http://www.allmusic.com/album/sunday-down-south-r121922

Kuuntelematta jäi toistaiseksi albumi Showtime (1969, Sun 6467 016, UK), joka koostuu tutuista Sunin studioäänityksistä, joihin on taustalle lisätty yleisön ääntä ja sitten markkinoitu muka konserttiäänitteenä tarkoituksena ilmeisesti rahastaa samanaikaisten vankilakonserttien siivellä.

Cash on sikäli kiintoisa ja luotettava artisti että hän ei pitkän uransa aikana tehnyt juurikaan virheliikkeitä musiikillisessa mielessä vaan piti linjansa loppuun asti. American Recordings sarjan viimeiset äänitteet ovat aivan selkeästi linjassa 50-luvun Sun-äänitteiden kanssa. Minusta on aika kunnioitettavaa että hän jatkoi valitsemallaan tiellä loppuun asti vaikka levy-yhtiö ajoittain, varsinkin 70-80-luvuilla, jonkun kerran yritti pakottaa häntä modernimpaan muottiin. Juu, kyllä Käteiseen voi tosiaan aina luottaa.