Edellinen oli hopeinen. Nyt vaihdetaan mustaan ja tulee vielä jykevämpää:
http://www.allmusic.com/album/beck-ola-r1566/review
Levy-yhtiöllä oli selvästi vaikeuksia päättää mikä tämän levyn nimi on tai kuka on artisti. Takakannessa puhutaan Jeff Beck Groupista mutta kannen selässä ja levykeskiössä vain Jeff Beckistä. Takakannessa ja keskiössä albumin nimi on Cosa Nostra Beck-Ola mutta etukannessa ja selässä vain Beck-Ola (ei muuten mainittu Truthissakaan muuta kuin Jeff Beck vaikka olikin sama kokoonpano kuin tällä äänitteellä).
No joo, tämä on tosiaan vielä raskaampaa kamaa kuin Truth. Seitsemästä piisistä kaksi on Elvis-covereita (All Shook Up & Jailhouse Rock, olisiko kuningas edes tuntenut näitä omikseen). Loput ovat originaaleja ja b-puolen avaava Plynth saattaa kuulostaa Blue Öyster Cultin ensialbumin kuulleista hyvinkin tutulta. Käyttöohje on sama kuin edelliselläkin: LUJAA!.
Pari kummallisuutta vielä. Minun hallussani oleva painos kirjasta 1001 Albums You Must Hear Before You Die sanoo Truthista että sen kannessa on Rene Magritten maalaus. No sehän ei pidä paikkaansa. Magritten maalaus on tämän albumin, Beck-Olan kannessa! Lieneekö sama virhe suomennoksessakin?
Toinen kummajainen on albumi The Most of Jeff Beck. Tuollaisilla nimillä julkaistiin hittikokoelmia Mickie Mostin tuottamilta bändeiltä, sellaisia kuin The Most of the Animals tai The Most of Herman's Hermits. No tuommoista hitiikokoelmaa oli tuottaja Mostin ilmeisesti hankala koota Beckiltä joten hän näki hyväksi julkaista Beck-Olan suorana uusintapainoksena erilaisella ja turhanpäiväisellä kannella tuolla nimellä Music for Pleasure -halpasarjassa. Outoja ovat levybisneksen tiet.
Seuraava kuva on omasta kappaleestani (kuten useimmat viime aikoina lisätyt), johon edellinen omistaja oli liimannut kaikenmoisia tarroja, hänen sukunimensä kannen yläreunassa olen sensuroinnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti