Seuraava postaus on alunperin julkaistu Hifiharrastajat-forumilla 18. heinäkuuta 2010:
Takana on ensimmäinen vuorokausi remonttipakolaisena. Pakettiautollinen rompetta siirtyi eilen aamupäivällä Pyynikintorille. Operaatio oli hikinen. Kolmeen tuntiin mahtui enemmän työtä kuin koko edellisviikkona töissä. Kun romppeet olivat sisällä päätin että en loppupäivän mittaan tee mitään muuta kuin lepään mutta tietenkin illalla, kun koiralle oli esitelty sen uusi elinympäristö (Tesoman Hurtta on nyt Pyynikin Peto), alkoi syyhyttää sen verran että laitoin musiikkilaitteiston kokoon ja tänä aamuna testasin. Hyvin pelittää. Loppuaika on sitten kulunut Tesomalla laittaen kämppää remonttikuntoon ja illalla pitäisi vielä mennä takaisin kuten jokaisena päivänä ensi sunnuntaihin asti kunnes olen tehnyt sen minkä voin. Sitten lepään oikeasti.
22. heinäkuuta jatkui seuraavasti:
Ja aina vain hikisemmäksi käy. Tuo remontoitavan kämpän viimeistely remonttikuntoon, loppujen kamojen suojaaminen ja loppujen arvotavaroiden vienti varastoon käy kyllä työstä. Ensin on normaali leipätyö, sitten koira lenkille ja vähän välipalaa ja loppuillaksi tänne Tesomalle. Rumba siis jatkuu sunnuntai-iltaan ja silloin pitäisi kaiken olla niin kunnossa kun tulee. Sitten tosiaankin lepään aivan oikeasti mitä nyt leipätyössä täytyy käydä (mutta sehän on silkkaa lomaa verrattuna putkiremontin valmisteluun!). Joskus vielä kuuntelen jotain hyvää musiikkia...
Ja vielä ensimmäisenä elokuuta:
Nyt on täällä pakolaiskeskuksessa Pyynikillä pystyssä täysi laitteisto eli sain lopulta Garrardinkin viritettyä toimintakuntoon. Yksi kuunteluvieraskin on poikennut. Jarmo pysähtyi etelä-Suomen kierroksellaan noutamaan minulta ostamani etusen ja nautimme siinä samalla hiukan monoäänitteistä Luxor/DL102-pyörittimellä, Garrardiin äänivarsi kun oli tuolloin vielä asentamatta.
Nettiyhteyttä tuosta kämpästä ei ole kun en saanut Saunalahden prepaid-liittymää pelittämään Linux-läppärillä. Kyllästyin säätämiseen ja niinpä olen toistaiseksi säännöllisessä verkkoyhteydessä vain lauantaisin tai sunnuntaisin täältä remonttikämpältä missä verkko sentään pelittää vaikka mikään muu ei toimikaan. Muutoin joudun tyytymään työpaikan ikiaikaiseen wintoosaan tai kaupunginkirjaston päätteisiin. Niinpä ovat lähikuukausien kontribuutioni tälle forumille parhaassakin tapauksessa satunnaisia.
Elo-syyskuun mittaan nautiskelin vuokraisännän upeasta r&b/soul-kokoelmasta ja postasin lähinnä listauksia kuunnelluista ilman erityisiä kommentteja. Niitä postauksia en enää toista täällä. Syyskuun seitsemäntenä laitoin kuitenkin hieman muutakin:
Evakkoreissuni aikana olen käynyt kirjoittelemassa sunnuntaisin remonttikämpällä, jossa yhteys on toiminut mutta eipä toiminut viime sunnuntaina. Niinpä en saanut näkyville tämänkertaista kuuntelulistaani enkä itseasiassa saa nytkään kun olen kirjasto koneella ja kohta on jono selän takana. Palailen astialle ensi viikonloppuna jos silloin taas pelittäisi...
Juuri kirjastosta kotiuduttuani päätin kokeilla läppärissä PCLinuxOS-romppua, jonka latasin ja poltin joku kuukausi sitten. Yllättäen se löysi avoimen ja salaamattoman verkkoyhteyden joten saatan asentaa sen viime kuukausina käyttämäni Mint Linuxin tilalle, ainakin jos tämä yhteys toimii muutenkin kuin päiväsaikaan. Täytynee kuitenkin ensin tarkistaa osaako Mint hakea tämän saman yhteyden.
Huomasin muuten tässä joku aika sitten että joku naapureistani harrastaa oopperaa. Juuri nytkin kuuntelen jotain aariaa jostain alemmasta kerroksesta. Täytynee vastata siihen jollain mitä viisikymppinen hifiharrastaja kuuntelee. Tulivatkohan Sabbathin kiekot mukaan vai ovatko varastoituina?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti